Rumba No 06/05

SERGIO Swords (Verdura 2005)

Kotkan siipien suojassa piilee Suomen paras albumidebytantti.

Kiihkeät pikkulevyt ja intensiiviset keikat ovat jo aikaa sitten tehneet selväksi,
ettei Suomessa ole kuin kourallinen bändejä, jotka kykenevät kepittämään kotkalaisen Sergion.
Kolmen kitaran voimin ahdistavaa melankoliaa myllyttävä kvintetti lunastaa debyyttialbumillaan
kaikki lupaukset - ja enemmän.

Yhtyettä on kuvailtu Interpolin ja Fugazin risteytykseksi, missä on toki pointtinsa.
Nuoriin newyorkilaisiin viittaa paitsi levyn tummasävyinen soundimaailma, myös yhtyeen tapa
soittaa, musiikin motorinen syke, jossa rummut, bassot ja kitarat takovat neljäsosia yhdessä
rintamassa. Fugazia, hardcoren tai post-sellaisen vaikutteita ylipäänsä, levyllä on yllättävän
vähän. Ehkä Sergio on tietoisestikin pelannut varman päälle; turha säikyttää ihmisiä liian
"vaikealla" materiaalilla heti kättelyssä.

On kuitenkin harhaanjohtavaa kutsua Swordsia Sergion pop-albumiksi. Ensinnäkin, levy on hyvin raskas,
sekä tunnelmaltaan että etenkin kitarasoundeiltaan. Lisäksi se on melodisesti hyvin persoonallinen,
eikä mitenkään helppo. Nimenomaan sävellykset tekevät Swordsista klassikon. Niissä on samaa vieraantunutta
kauneutta kuin Blonde Redheadin, miksei Sonic Youthinkin parhaissa hetkissä. Raskauden ja kauneuden
yhdistelmässä on jotain, mihin yksikään suomalainen rankaisurock-yhtye ei ole milloinkaan yltänyt,
Mana Manaa kenties lukuunottamatta.

Swordsin yhdestätoista kappaleesta erityiskehun ansaitsevat The Spendthrift newordermaisine bassoineen,
katarttinen Sketches ja pikkulevyiltä tuttu Conversation Groups, jonka kitarasooloon ei ole kellään mitään lisättävää.

* * * * *

(Antti Lähde/Rumba)